Kuplassa
Kirjoitin hiljattain muutaman blogitekstin, enkä ajatellut enää tässä iässä (54 ja puoli) jatkaa harrastustani, en ainakaan poliittisesti kantaaottavin tekstein. Ennen kuin eilen. Kävin Turun Toril osoittamassa mieltäni, en pahoittamassa. Mutta pahoitin silti. Sillä olen saanut tarpeekseni. Kerta kaikkiaan tarpeekseni, ei minun koskaan olisi pitänyt päätyä osoittamaan mieltäni tällaisen asian puolesta. Että Suomessa ei olisi rasismia.
Miten tähän on ajauduttu? Ollessani parikymppinen meillä oli unelmia. Ja vitsi: Suomessa ei ole rasismia koska meillä ei ole ulkomaalaisia. Suomalaiset sinänsä olisivat kuitenkin sivistyneitä ja suvaitsevaisia, muualta tulleet ja hipit ja homot ja kommaritkin hyväksytään kunhan Eila Kännö ulkomaalaistoimistosta pääsee eläkkeelle ja viranomaiskäytännöt muuttuvat vähemmän itäeurooppalaisiksi ja Suomen rajat avautuvat ja maahan tulee muitakin mustaihoisia kuin pari amerikkalaista koripalloilijaa. Hyvinvoivassa Suomessa hyvinkoulutetut kansalaiset työskentelevät avoimen yhteiskunnan puolesta ja demokraattisesti valittu hallitus ajaa kansalaistensa asiaa tasapuolisesti. Suomi on tasa-arvoinen maa, jossa ulkomaalaisia ei tarvitse pitää ulkomaalaisina. Ja kansalaispalkka poistaa köyhyyden ja maitokaupasta ostettava viinipullo pimeän viinan myynnin. Niin sen piti mennä. Ja vitsin piti olla vain vitsi.
Ja tässä sitä ollaan. Täällä puhutaan monikulttuurisesta kuplasta. Meillä on n. 5% väestöstä tullut valtiollisten rajojen ulkopuolelta. Se ei ola paljoa. Eikä tätäkään vähää yhdistä muu kuin se että he tulevat muualta. Ja se että heistä puhutaan paljon. Joten tottahan se on: Suomessa monikulttuurisuus on kupla, Eikä se muuksi näytä muuttuvan Valitettavasti.
Ja Alkokin pysyy paikoillaan.
Jyväskylä ja sanan säilä
Mutta me elämme valtiossa joka on joissain asioissa yllättävän salliva, muun muassa sananvapauden suhteen. Täällä saa suustaan sylkeä lähes mitä tahansa, kunhan se ei koske pääministerin uuniperunoita. Yksityisyyden suoja suojelee valtiollisen johdon ruokatottumuksia. Kannattaa sitten aina pitää mielessä että uskonto, ihonväri tai kieli eivät ole yksityisasioita eikä niitä tarvitse sellaisina suojella. Ne kuuluvat yksityisyytemme ulkopuolelle, ne ovat osa kulttuurista identiteettiämme, jonka monimuotoisuudesta jotkut haluavat eroon. En kyllä tiedä miksi, sillä minusta sellainen maa, jossa kaikki olisivat kaltaisiani, olisi suorastaan kammottava. Muuttaisin sieltä äkkiä pois.
Puhun nyt suoraan siitä Immosen fb-päivityksestä. Monikulttuurisuutta tai multikulturalismia ei olla missään tarkkaan määritelty. Akateemisessa debatissa sitä yritetään, ja yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan rinnakkaineloa siten että ihmisiä ei aseteta eri asemaan alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Koskee tietenkin myös Immosen vakaumusta, joten monikulttuurisuuteen pyrkivässä Suomessa Immosella on oikeus mielipiteeseensä, jossa hän unelmoi rohkeasta kansakunnasta, joka tuhoaa monikulttuurisuudeksi kutsutun painajaisen. Monokulttuurissa näidenkin mielipiteiden kanssa eläminen voisi olla huomattavasti hankalampaa.
Visaisempi kysymys on sitten se, että voiko tämän sanoa ääneen. Nyt ainakin voi. KRP ei katsonut aiheelliseksi tutkia väittämää sen tarkemmin, sillä vaikka kansanryhmää vastaan kiihottaminen onkin kiellettyä, kielletyn rajaa ei rikottu koska monikulttuurisuus ei ole kansanryhmä.
Mutta meillä on myös perustuslaki. Joka ei suojele monikulttuurisuutta. Sinänsä. Sen sijaan se suojelee ihmisten alkuperää, kieltä, uskontoa, vakaumusta ja mielipiteitä. Immosen unelma ei ole perustuslain vastainen. Sinänsä. Mutta sisältö on. Lainkäytön kannalta on varmaankin melko yhdentekevää, unelmoiko joku perustuslain vastaisesta Suomesta vai ei. Perustuslain vastaiseen taisteluun kehoittaminen on vähemmän yhdentekevää, ja suomalaisen sopimusyhteiskunnan kannalta tämä on vielä vähemmän yhdentekevää. Suomi on ”sitoutunut säätämään kaikkien rodulliseen ylemmyyteen tai vihaan perustuvien aatteiden levittämisen ja rotusyrjintään kiihottamisen rangaistaviksi teoiksi”
Sitaatti Mosaiikki ry:ltä Jyväskylästä. Juuri sieltä. Missä kannattaa käydä Lidlissä ostoksilla ettei tule kadulla turpaan.
Immonen toki kiirehti kertomaan että hänen tarkoittamansa taistelu tapahtuu sanan säilällä ja parlamentaarisin keinoin. Jyväskylässä sitten käytettiin muutakin kuin rumia sanoja. Jää avoimeksi kysymykseksi, onko retoriikalla ja rettelöinnillä syy-seuraussuhdetta.
Sanavapaus, joka niin ikään on perustuslailla suojattu, ei ole absoluuttinen oikeus, meillä on uuniperunoiden ja yksityisyydensuojan lisäksi muitakin oikeuskäytäntöjä, joissa sananvapaudelle on asetettu rajat. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut tämän samaisen jyväskyläläisen yhdistyksen mukaan että ”sananvapautta ei voi harjoittaa niin, että se johtaa selkeästi koko ihmisoikeussopimuksen hengen ja kansainvälisesti sovittujen ihmisoikeusperiaatteiden vastaisuuteen.” Tietolähde on tietenkin puolueellinen. Mutta silti: Mitä tahansa ei voi sanoa. Eikä tarvitse.
Immosen kirjoitus oli taitavasti laadittu provokaatio, ei mikään kännipieraisu vaan huolellisesti ja hyvällä englanninkielellä tuotettu tiivis teksti, jonka julkaisuajankohdassa merkittävintä ei ole Norjan tragedian vuosipäivän eikä perussuomalaisten puolekokouksen läheisyys vaan vuorokaudenaika ja viikonpäivä. Se näytti syntyneen saunan jälkeisten kopsujen huuruissa. Mutta uskokaa minua: kukaan ei tuota noin puhdaslinjaista tekstiä kahden promillen humalassa, ei omalla eikä vieraalla kielellä.
Juopon kukkasena liikkeelle lähtevässä kirjoituksessa on etunsa: ensinnäkin puhe viinan voimalla kirjoittelusta lisää näkyvyyttä -ihmiset haluavat aina nähdä, kuinka joku munaa itsensä, ja asian tilan mahdollisesti kääntyessä ei toivottuun suuntaan voi vedota suomalaiskansalliseen läträämiseen ja Nummisuutarin Eskoon. Mediahallintaan liittyy huhu humalasta.
Kyseessä on teksti, jonka avulla Immonen ja hänen mahdolliset taustajoukkonsa kykenivät manipuloimaan julkisuutta. Suomalainen media ei ole mikään kiinalainen seinälehti vaan työväline sekalaiselle joukolle erilaisissa tiedotusvälineissä toimiville ammattilaisille. Nyt heitetty provokaatiopallo pakotti toimittajakunnan reaktioon, jossa valittavana oli kaksi vaihtoehtoa, joko vaikeneminen tai puhuminen, ja kumpikin vaihtoehto pyöri Immosen pussiin. Sekalainen joukko joutui harvinaisen yhdenmukaiseen tilanteeseen. Perussuomalaisten puheenjohtaja ei ota ohjeita medialta, sitä vastoin heidän kansanedustajansa ohjailee mediaa. Eikä siinä koeteltu pelkästään julkisuutta. Vaan myös lainkäyttöä. Taitavaa.
Tekstin liittyy kuitenkin pari kummallisuutta: Immosen bosnialainen vaimo ja englannin kieli. Ehkä se oli kirjoitettu englanniksi perhesyistä. Ulkomaalaistaustaisille kun kuitenkin usein englanti on helpommin ymmärrettävissä kuin kumpikaan kotimaisista. Vieraskielinen viesti saattoi olla myös suunnattu kansainväliselle ihmisoikeustuomioistuimelle. Meille teidän sääntönne ovat vessapaperia. Tai ehkä viesti onkin ennakoiva Suomeen muuttoa suunnittelevalle seitsemälle miljardille ulkomaalaiselle: menkää mulkut Ruotsiin. Tai sitten taustalla on syvempi, proletariaatista tuttu internationaali, jossa tällä kertaa kertaa toivotaan kaikkien kansakuntien kansallismielisten liittyvän yhteen. Mene tiedä, kielivalinta on kuitenkin mysteeri. Samoin kuin monikulttuurisuuden vastustaminen bikulttuurisessa parisuhteessa.
Siirrytään pari askelta eteenpäin: mielenosoituksia, väkivallantekoja, haastatteluja, asiantuntijalausuntoja ja palstamillimetrejä. Ja Immosen puoluejohdon vaikenenminen. Tai ei puoluejohtaja Soini lopulta vaiennut. Hän tuomitsi väkivallan: ”En hyväksy väkivaltaa missään muodossa. Pidän ihmiselämää Pyhänä. Kohdusta hautaan. Väkivaltaa pitää vastustaa aina ja joka tilanteessa. Oikealta, vasemmalta, keskeltä, ylhäältä tai alhaalta tulevaa.”
Mennään rivien väliin: Soini on katolilainen protestanttisessa maassa -puolustaa siis monikuluttuurisuutta käytännössä, samoin kuin puoluetoverinsa Immonen.
Soinin katolilaisuus juontaa juurensa abortinvastaisuudesta, joten henkilökohtaisessa etiikassaan hän tuomitsee myös sikiöön kohdistuvan väkivallan. Siis abortin, tulipa se sitten ylhäältä tai alhaalta. Hän kuitenkin elää ministerinä maassa, jossa raskauden keskeytys on laillinen oikeus. Riippumatta Soinin etiikasta. Rinnastaessaan kohdussa tapahtuvan ja kohdun jälkeisen elämän hän tulee antaneeksi hiljaisen hyväksyntänsä muunkinlaiselle väkivallalle, tuleepa se sitten oikealta tai vasemmalta. Tai Jyväskylästä.
Ei minun takapihallani
Pohjimmiltaan ongelmanani ei kuitenkaan ole Immonen eikä Soini eikä Perussuomalaiset. He tekevät politiikkaa. Niin pitääkin tehdä, demokratiassa kun eletään. Mutta he jakavat meitä. Ajaudumme tilanteeseen, jossa joudumme olemaan joko puolesta tai vastaan. Joko hyväksymme monikulttuurisuuden tai sitten emme. Kuitenkin niin minä kuin moni muukin haluaisimme ihan kaikessa rauhassa juoda kahvia Khaledin kuppilassa tai Minnan teehuoneella ja syödä rullakebabin ja lihapullat -tai kasvisaterian- omia aikojamme ilman että me joutuisimme miettimään kahvilanpitäjän ihonväriä tai ruokalajimme etnistä taustaa. Nyt joudumme, eikä kyse ole perussuomalaisista. Vaan meistä tavallisista suomalaisista. Jotka olemme joutuneet hyväksymään tämän keskustelukulttuurin ja nämä kysymyksenasettelut.
Minä olisin halunnut elää maailmassa, jossa monikulttuurisuus ja maahanmuuuttajat olisivat tarpeettomia uudissanoja sillä maailma kuitenkin on moniarvoinen ja monimuotoinen ja ihmiset nyt vaan muuttavat paikasta toiseen eikä minun kuvitteellisessa maailmassani kenenkään mieleen tulisi edes vitsinä sana ”suvaitsevaisto”. Jolla yritetään kuvailla sitä omituista kansanryhmää, joka hyväksyy erilaisuuden. Erilaisuuden hyväksymisessä ei pitäisi olla mitään erikoista. Minun maailmassani meistä piti tulla suvaitsevainen kansakunta, jossa hiljainen paheksunta sulkee pois rasistiset ilmaisut. Suvaitsemattomuus olisi ollut se mitä ei suvaita.
Miten on mahdollista että rasisimista ylipäänsä keskustellaan tämän päivän Suomessa? Koko sanan olisi pitänyt jäädä kuvailemaan apartheid-politiikkaa Etelä-Afrikassa ja orjuutta etelävaltioissa. Ei suomalaisia. Ei tässä niin pitänyt käydä. Eikä minun pitänyt mennä osoittamaan mieltäni rasisimia vastaan.
Hyväksyttävä tämä on, maailma muuttuu Mikkoseni.
Silti: piru vieköön, en minä halunnut elää tällaisessa maassa, jossa kansalaisia pahoinpidellään mielipiteen vuoksi – sillä siitähän Jyväskylässä pohjimmiltaan oli kyse. Kansalaisia täällä pahoinpidellään aina joskus kuitenkin, ja useimmiten kossupullon vuoksi, eikä sekään ole kivaa, mutta mielipide on eri asia kuin kossupullo. Mielipidettä ei voi ostaa Alkosta. Sen maan piti jäädä historiaan, siitä piti voida lukea romaanikirjallisuudessa ja historian tunneilla. Ei Ilta-Sanomista.
Tässä ja nyt ja tässä maassa unelmoidaan yhtenäiskulttuurista ja suomalaisesta Suomesta ja sisulla marssitaan vieraita kieliä ja vieraita ihmisiä vastaan ja halutaan homot takaisin kaappeihin ja toivotetaan vääräuskoiset helvetin kuuseen. En minä sellaiseen maahan halunnut enkä siitä unelmoinut.
Minullakin oli unelmani. Se suvaitsevaisempi Suomi. Ei siitä mitään tullut, pitäkää takapajuiset mielipiteenne ja haukkukaa kommareita ja mustia ja valkoisia ja pitkätukkia ja viherpiipertäjiä ja ihan mitä vain. Mutta älkää minun takapihallani. Kiitos.