mikko

MIKKO PAAKKOLA: maalauksia esillä kahvila-konditoria Rosten Delissä, Hämeenkatu 8, Turku (arkisin 8-16, la-su suljettu)

MINUSTA JA TAIDETEOKSISTANI ELI MINUSTA JA MINUSTA

Olen reilun viidenkymmenen ikään ehtinyt taidemaalari, jonka tuotannon oleellisin osa sisältyy otsikkoon. Minä, minä ja minä. Vaikuttaa perin narsistiselta, ja sosiaalisen median maailmassa minun pitäisi kuulua niihin lynkattaviin rontteihin jotka sairastuvat depressioon koska maailma ei pyörikään heidän tahtonsa mukaan kuten siinä lapsuudenkodissa jossa sai rauhassa kiduttaa mummoja ja isosetiä. Mutta ei se ihan niin mene. Minuus on identiteetti. Ja se meillä on kaikilla. Oman minäni tutkiminen ei johda oman egoni asettamiseen muiden yläpuolelle, päin vastoin. Minuuden tutkiminen pakottaa minut ymmärtämään muita. Minuuden suhde maailmaan on meille kaikille yhteinen ongelma, ja ymmärtääkseni itseäni, minun on kyettevä ymmärtämään itseäni yleisellä tasolla, sillä tasolla jossa vastaan tulevat myös muut ihmiset. Minä ja muut, yksin ja yhdessä, siksi nämä maalaukset.

Voiko universaali ihminen löytyä horisonttiviivasta? Ihan rehellisesti sanottuna: en tiedä. Mutta aina voi yrittää. Pohjimmiltani en kuitenkaan ole maalaamassa maisemia, olen pelkästään maalaamassa. Tässä seuraan abstraktin taiteen filosofiaa, jossa korkeampi todellisuus eli jollain tavalla todempi todellisuus olisi tavoitettavissa pelkästään värien ja muotojen avulla. Mene tiedä; en ole varma, onko korkeampaa todellisuutta olemassa. Mutta maailmassa varmasti on olemassa ainakin kaksi asiaa: ilma ja maa. Niitä yhdistävää viivaa ei sitten olekaan enää olemassa, vaikka kaikkihan me sen näemme. Siksi horisonttiviiva on hieno aihe.

Kun ihminen käyttää koko aikuisikänsä itsensä ja yhden ainoan viivan löytämiseen löytämättä kumpaakaan, häntä voi täysin oikeutesti pitää mielipuolena. Tähän ei ole mitään lisättävää, niinhän se on. Mutta maailma tarvitsee meitä, minunkaltaisiani mielipuolia. Eikä tähän liity mitään narsistista. Asia on vain niin yksinkertainen ettemme elä pelkästään leivästä. Ja vielä yksinkertaisempi asia on toisin päin: me elämme myös leivästä. Monessakin mielessä. Maailma tarvitsee leipää. Ja taidetta.

Joten arvoisa yleisö, tässä taiteilijan tuoteseloste: Syntynyt 1961 Lappi Tl:ssä, ylioppilas Uotilanrinteen lukiosta 1980 Rauman mlk:ssa, aloitti opintonsa Turun Yliopistossa kirjallisuustieteen ja filosofian parissa 1980, siirtyi kuvataiteen puolelle silloiseen Turun piirustuskouluun vuosiksi 1981-85, jossa toimi myöhemmin tuntiopettajana. Jatko-opninot Ranskan valtion opintoapurahan vauhdittamina L’Ecole Nationale Supérieure des Beaux-Arts’ssa Pariisissa 1988-90, palkittiin Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkinnolla 1993, ja keväällä 1995 taiteilijastamme eli minusta tuli Suomen Kulttuurirahaston ensimmäinen residenssistipendiaatti Grez-sur-Loingiiin, entisaikaiseen hotellikompleksiin, joka sijaitsee Pariisin ulkopuolisessa maaseutumiljöössä, ja jossa mm. Carl Larsson teki elämäntyötään ja August Strindberg heitti Siiri von Essenin jokeen antamaan elämänohjeita. Vuonna 1996 työympäristö vaihtui puolison työpaikan myötä Brysseliin aina vuoteen 2006 saakka, ja kaupungin kansainvälinen ilmapiiri teki Mikko Paakkolasta brysseliläisen taiteilijan. Ja sitä hän on vieläkin, kymmenisen vuotta paluumuuton jälkeen.

On joitakin asioita, jotka ovat kuin hiiva pullataikinassa. Ne estävät lässähtämästä. Ja minulle Pariisi ja Bryssel ovat sitä. Vaikkei Turkkusessakkaan mittään vikkaa oo.

Leipien osalta tuoteselosteen näkee pakkauksista. Ja kuohkeuden ulkonäöstä. Mutta selosteista viis, sisällöistä pääsee parhaiten perille maistamalla.

Joten olkaa hyvä, nauttikaa leivästä ja taiteesta. Ja sirkushuveista, jos niitä joskus tulee vastaan.